Kuva: Jiri Halttunen

Kuva: Jiri Halttunen

Onhan se jo aika pitkällä, enkä ole saanut teille kirjettä aikaiseksi: anteeksi!

Yritän todella olla aktiivisempi tänä vuonna. Ja syytäkin on olla: olette kulkeneet kanssani 25 vuotta! Uskomatonta, 25 vuotta… Miljoonat kiitokset!!!

Mihin nämä vuodet oikein katoavat? Paljon ovat tietysti jälkiä jättäneet niin kehoon kuin mieleenkin, mutta silti! Toivoisin todella, että elämänkello alkaisi kulkea hitaammin ja näin vuorokaudessa olisi enemmän aikaa kaikelle: joko asetan itselleni liian paljon tavoitteita tai sitten olen hidastunut, hih. Joka tapauksessa paljon haluaisin ehtiä ja monia esityksiä teille vielä rakentaa – ja ehdinkin. Olenhan sentään ihan vetreä vielä, hih! Osimoilleen näin…

Alkuvuosi alkoi todella maltillisesti lomaillen. Loppuvuosi on aina niin työntäyteistä, että tammikuu menee elpyessä ja uutta suunnitellessa. Niin tänäkin vuonna. Jotain uuttakin koin heti tammikuussa: elämäni ensimmäinen ennalta varattu sairasloma! Totta! Kävin Jyväskylän Medilaserissa silmien linssileikkauksessa. En tarvitse laseja enää; näen hyvin sekä lähelle että kauas. Aivan uskomatonta. Toimenpide kesti vain n.20 min, oli kivuton joskin aika ’ärsyttävä’. Taitava kirurgi Juha Lappalainen operoi ja mukana oli joukko upeita optikkoja Medilaserilta. Kiitos heille kaikille ihanasta ilmapiiristä ja hyvästä hoidosta kaikkinensa. Suosittelen operaatiota lämpimästi. Moni tuntee linssileikkauksen paremmin nimellä kaihileikkaus, kyseessä on sama leikkaus eli minulle ei voi tulla enää kaihia: yksi huoli pois vanhenemisesta! hih. Jos kiinnostuit asiasta niin klikkaa itsesi Medilaserin sivuille, niitä löytyy useammasta kaupungista.

Juttu Medilaserin asiakaslehdessä

Olen toipunut hyvin ja palannut jo sorvin ääreen. Silmiä tulee hoitaa tipoilla kuukausi ja ne ovat valoherkät vielä pitkään. Siksikin olen siirtänyt parrasvaloissa poukkoilun hieman myöhemmäksi tänä vuonna. Nyt täysillä taas uusien ideoiden kimpussa. Millan kanssa olemme pähkäilleet, kuinka juhlistaa näitä vuosia? Mitä teille tarjoaisimme? Mitä toivoisitte? Jos heräsi ajatuksia, niin kirjoita ihmeessä meille! Olemme pelkkänä korvana…

Keväällä on erinäisiä konsertteja eri kokoonpanojen kanssa ja sitten alkavatkin tanssikeikat tutun Fortunan alias ’Minna ja miehet’ miehistön kanssa. Kasaamme juuri ohjelmistoa, joka olisi niin perinteinen ja ihania ikivihreitä pullollaan, että taatusti kaikille tulisi nostalginen olo. Olenhan tanssittanut orkesterin kanssa teitä jo 36 vuotta. Ja yhä tuntuu innostavalta liikuttaa ja liikkua kanssanne. Tavoitteeni on tänä kesänä myös päästä mukaan parketille – ainakin silloin kun on kaksi orkesteria. Kuntoilu siis alkakoon!

Jopa tulikin tekstiä… Toivotankin teille kaikille nyt aivan mahtavaa, seikkailuntäyteistä vuotta ja kirjoitan pian lisää!

Ollaan aktiivisia ja pidetään hauskaa!

Ilolla,
Arja

1 kommentti

Päivi Puustinen kirjoitti:

Heips Aikku :) Olipa kiva lukea kuulumisia :) Kerroit että saa laittaa ideoita, mitä haluttais näin juhla vuonna. 25 vuotta olen ”fanisi” ollut…meillä on pitkä yhteinen taival. Yksi asia mikä tämän vuoden kruunaisi, olisi fanitapaaminen. Aikoihin ei ole ollut. Tärkeä asia sekin :) Mutta kohta nähdään, Kuopiossa. Ja sinäkin näet nyt paremmin ;)

Kommentoi!

Kirjaudu sisään jonkin jo käyttämäsi palvelun tunnuksilla (tällä hetkellä Facebook, Twitter, Google, OpenID, Windows Live). Arjakoriseva.fi käyttää tietojasi vain tunnistamiseen.