paasiainen2014

Riemulla kirmailin pellonlaidalla ja ojien pientareilla pulleita pajunkissoja oksasakseilla varoen katkoen. Tänä vuonna ”kissakset” olivatkin todella muhkeita: vetävät todella vertoja Hollannista tuotaville…

Lapsen riemulla niitä sitten koristelin höyhenin ja paperikukkasin. Kevättä.

Katselin säätiedotusta tälle pääsiäiselle ja mietin, että taatusti moni teistä aloittaa grillikauden lähipäivinä… Ihanaa! Kesä alkaa aikaisin ja siten se on toivottavasti tosi pitkä! Näin toivoo kevään lapsi ja kesää rakastava minä! Minullakin olisi mahdollisuus grillata, sillä olen pitkästä aikaa lomalla koko pääsiäisen. Unohdin vaan hankkia uuden grillin syksyllä ja vanha on kerta kaikkiaan vanha ja väsynyt… Mutta kuten sanottu, kesä on pitkä!

Aurinko paistaa ja päivässä tuntuu olevan enemmän tunteja ja siksi yritän olla oikein tehokas! Suunnittelen innolla kesäkeikkaohjelmistoa lavoille ja lauluja syksyn juhlakonserttiin Niemen Rikulle. Olen todella onnellinen, että viimein yhteiset konsertit RNO:n kanssa toteutuvat, sillä olemme puhuneet siitä Rikun kanssa jo monta vuotta. Toivon, että voimme esittää teille jotain ihan uutta… Liput Kuningatar ja Maestro -konserttiin tulevat myyntiin ihan pian!!

Aion juhlia vuottani jokaisessa esiintymisessäni – kruunu päässä, laitan sen itse, sillä 25 vuotta sitten en saanut kruunua!En ole katkera, mutta… hih.

Olen seurannut tangolaulukilpailuja todella intensiivisesti joka vuosi ja siksi onkin näin juhlavuotena oikein ihanaa istua tuomaristossa. Tehtävä on haasteellinen ja mielenkiintoinen ja heittäydyn siihen täysillä.Perustan tuomarointini siihen, että tiedän mihin kuninkaallisen tulee pystyä työssään… Se vaatii paljon enemmän kuin vain upean lauluäänen! Mutta tästä lisää tuonnempana.

Nyt on aika nauttia kevään juhlasta, valosta ja lämmöstä! Haravat heilumaan ja herkuttelemaan!

Mämmiä, munia ja ehdottomasti Elosen pashakääretorttua…
Arja

5 kommenttia

Iloista pääsiäistä sinulle ja perheellesi!<3
Halauksin Annastiina

Aurinkoista syntymäpäivää Aikulle! ;)

Oikein mukavaa ja auringonpaisteista syntymäpäivää Aikku! <3

Kesäisen lämmintä syntymäpäivää sinulle Arja! Terveisiä täältä Porvoosta.

Oikein hyvää syntymäpäivää Arja!

Kommentoi!

Kirjaudu sisään jonkin jo käyttämäsi palvelun tunnuksilla (tällä hetkellä Facebook, Twitter, Google, OpenID, Windows Live). Arjakoriseva.fi käyttää tietojasi vain tunnistamiseen.